Yrittäjän välitilinpäätös
Aloitin yrittäjänä, kun meidän suomalaisten maailma oli pimenemään päin. Nyt kylvemme valossa ja vedämme päät täyteen huumaavaa vihreyttä. Kun luonto on muuttunut vauhdilla, mitä onkaan tapahtunut mukana raahautuneelle, yhtä tuoreen vihreälle yrittäjälle?
Ennakkokäsitykset homman rakentamisen hitaudesta ovat ainakin osoittautuneet oikeiksi. Verkostoidun ahkerasti vanhojen ja uusien tuttavuuksien kanssa ja on erittäin hyvä pohjavire että kysyntää olisi, mutta maaliin nämä kaavailut ja suunnitelmat menevät hitaasti. Projektejakin kyllä on, mutta vielä ei ole kalenteri täynnä. En toisaalta ole kertaakaan kärsinyt tekemisen puutteesta: aivot ovat saaneet luovaa vapautta suunnitella tulevaa ja perehtyä kaikenlaisiin muihinkin kiinnostaviin aiheisiin. Olen lukenut kasoittain kirjoja aiheesta ja aiheen vierestä ja aina urakoiden väliin ottanut pienet palauttavat dekkarit.
Ylittelen kynnyksiä ja itseäni. Opettelen mm. yhä paremmin käyttämään Squarespacea. On siinäkin vitsi, IT-uuno tekee ja ylläpitää omat sivunsa. Mutta aika, motivaatio ja rahanpuute on aika hedelmällinen combo. Ja verkostoituminen! Konsulttihommia ei juuri myydä ilman henkilökohtaista tapaamista, ja niinpä vimmattu verkostoituminen on ollut hallitsevimpia elämänmuutoksiani tällä taipaleella. Joku kysyi olenko nyt yksinyrittäjänä kärsinyt yksinäisyydestä, sepäs aiheutti spontaanit hörönaurut. Siis minähän sosialiseeraan enemmän kuin aiempina vuosina yhteensä! Mulla on uusia harrastuksia eri yhteisöjen jäsenenä ja käyn viikottain useissa tapahtumissa. Välillä iltaisin kylppärissä taputtelenkin itseäni poskelle: hyvin tehty, senkin introvertti.
Pahimmillaan verkostoituminen on uuvuttavaa ja parhaimmillaan vimmatun hauskaa. Olen tavannut liudan muita konsultteja, yrittäjiä, palkollisia, julkisen tahon edustajia, projektipäälliköitä, urasuuntautuneita äitejä sekä omien aiheidensa guruja ja muita kouluttajia. Yrittäjistä täytyy sanoa, että pitää kerta kaikkiaan paikkansa, että yrittäjät ovat oma rotunsa: ihan huikeita tyyppejä on tullut tavattua. Voittopuolisesti tunnen olevani oikealla tiellä.
Joskus toki tulee sellainen sarja turpaanottoja, että haluaisin ryömiä johonkin luolaan miettimään syntyjä syviä ja olla puhumatta kenellekään kokonaiseen vuoteen. Ikinä sitä ei ole kuitenkaan kestänyt paria päivää pidempään, kun taas muistan mistä kaikesta sitä on elämänsä aikana jo selvinnyt. En kai nyt tähänkään kaadu, kun en ennenkään yhtään mihinkään? Periksi ei anneta, perkele. Yhtenä päivänä katson Youtubesta kaikki Jaakko Parantainen -sketsit ja luen konsulttivitsejä ja toivun taas.
Tässä tasapäistävässä ja kovin mielellään toisia lokeroivassa ihmisten maailmassa epäröinti iskee helposti. Lopulta aina kuitenkin yhä uudestaan päätän pitää linjani omana itsenäni. Yksi vapauttavimmista asioista matkan varrella on ollut tuotteistamisgurun tiukka neuvo siitä, että kaikille ei tarvitse myydä.
Olen tottunut kuuntelemaan vaistojani, vaikka joskus järkeilenkin ne tainnoksiin. Usein ei kannattaisi; selkärankatuntuma pitää usein paikkansa. Mutta teen myös selkeitä virherviointeja. Esimerkiksi BNI-konseptiin (Business Network International) ja sen amerikkalaishapatukseen suhtauduin erittäin skeptisesti, mutta meninpä kuitenkin eräänä perjantaina Turku Tigersin vieraaksi. Ja niin kävi että viihdyin ensi minuuteilta. Siis vitsit mitä tyyppejä! Sain virtapiikkejä koko viikonlopun ja opin taas lisää avarakatseisuutta.
Yrittäjän vapaudesta otan kaiken irti. Kotikonttoripäivinä käyn keskellä päivää ulkoilemassa ja ruokakaupassa tarjoushaukkana soluttautumassa eläkeläisten joukkoon. Käytän paljon enemmän mukavia vaatteita ja vyötärön kireyden hellittäessä opin muutenkin ottamaan rennommin. Jos tulee aivojumi jonkin projektin kanssa, lähden joko ulos tai pistän kasarisoittolistan täysille ja ulvon terapeuttisesti mukana, kunnes lapset tulevat koulusta (huolestun vasta, jos joskus yhdistän nämä kaksi; lähden ulos ulvoen Madonnaa tai Bon Jovia). Mutta jollain kumman tavalla aivot näissä kohtaa usein hetken sekoiltuaan keksivät, kuinka jatkaa työn alla olevia projekteja.
Sitten lähden asiakaskäynnille muina naisina, siististi pukeutuneena ja esitän normaalia joskus kokonaisen päivän. Kotimatkalla taas pistän nupit kaakkoon ja irvistelen jos tulee huono biisi, mutta hyvälle biletän estottomasti ja joudun pidättelemään kaasujalkaa. Että siis syy siihen, miksi autossani ei ole firman teippauksia, selvisi varmaan nyt.
Päivän speksi: ensimmäisen tilikauden puoliväli ohitettu
